|
 NUNNUNUU.
| Tämä on E. Valjakan pieni sivusto, jossa on... ei oikein mitään. Minuun saat yhteyttä sähköpostilla. Käytän myös harvoin MSN Messengeriä: (dippimesta(at)hotmail(dot)com). Vieraskirja on tehokas yhteysväline. Kirjoitelkaa. :3
| |
HUAMIO. Teen tilaustöitä (piirustukset, ulkoasut jne.). Ota yhteyttä sähköpostilla tai messengerillä, niin sovitaan tilauksesta tarkemmin.
| |
Muista myös: Alkuperäiset Black Dogs -sivuni löydät täältä: Black Dogs. Sivut valmistuivat vuoden 2002 alussa.
|
| | 5.6.2010 | EXTRA-galleria on saapunut: 87 uutta kuvaa lisätty!
| | 4.6.2010 | Lisäsin viisi uutta riipustustani galleriaan. Onnea valmistuneille. <3 Minäminäminä täytän 8.6. 19 vuotta... Kohta olen kaksikymppinen.
| | 24.2.2010 | Taas lisää uutta dataa minusta, jee. Laitoin myös uuden kipaleen musiikkiani omaan osiooni. LISÄSIN UUDEN 5-SIVUISEN SARJAKUVAN. Se on vuodelta 1998 ja löytyy "Kuvasarjat"-osiosta. Se on melko paras.
| | 10.1.2010 | Vielä lisää päivittelyä omaan osiooni. Lisäsin samaan syssyyn yhden uuden musiikkikipaleen. Kappaleet löytyvät omalta esittelysivultani.
| | 10.1.2010 | 1 uusi raapustus, uusi kuva minusta ja jotakin muuta tosi jännää informeissöniä minusta. Jeejee.
| | 8.1.2010 | 1 uusi raapustus.
| | 21.12.2009 | 1 uusi raapustus.
| | 25.11.2009 | 1 uusi raapustus.
| | 28.10.2009 | 1 uusi raapustus.
|
| | LINKITYS
|
Jos haluat (?) linkittää sivuni, voit käyttää seuraavia linkitysnappuloita:
Ethän suoralinkitä kuvia, ethän?
| | KÄVIJÄT
|
Latauksia (3.12.2008): 23698
Uniikit (3.12.2008): 8277 | | YHTEISTYÖ
|
|
RAKAS PÄIVÄKIRJA.
Tekeminen.
Aloin hetki sitten selata vanhoja kuvia, muistiinpanoja ja juttuja, joita joskus aikoinani olen jättänyt jälkeeni. Pidän tärkeänä säilyttää asioita, jotka muistuttavat minua menneisyydestä. On mielenkiintoista huomata, että jotkut asiat ovat muuttuneet tai pysyneet ennallaan nykyhetkeen asti.
(Kävin tässä välissä vessassa. Muistin yhtäkkiä vanhan vitsin:
"Miksi maito tulee hitaammin ulos, kuin olut?
- Oluen ei tarvitse muuttaa väriä.
Miksi suomalainen olut tulee hitaammin ulos, kuin ruotsalainen olut?
- Ruotsalaisen oluen ei tarvitse muuttaa makua."
... Niin.)
Availin ulkoisen kiintolevyni "Tekstitiedostot"-kansiota, jota tuskin olen tutkiskellut aikoihin. Hee. Täältä löytyy katsottavien animeiden lista, englannin esseitä, esitelmiä Hopeanuolesta, Balto-turinaa ja muita koulutehtäviä, jotka olisin voinut tehdä paremmin, novellinalkuja, vanhoja yhteystietoja, kirjeitä, pelien huijauskoodeja, blogimerkintöjä ja vaikka mitä muuta. Ahhhaahahhahahaha. Näin neljä vuotta sitten äidinkielen tunnilla:
Väriä ikkunan toisella puolella
Istuin haljenneella betoni-ikkunalaudalla ja katsoin ulos jo kolmatta tuntia. Näin synkkää, vaikka taivas oli pilvetön ja kuu loisti tähtien kanssa valaisten kadun. Vastapään talot olivat aavemaisen harmaita ja valottomia. Yksi niistä oli sivusta lohjennut ja osa rakennuksen mustasta sisällöstä näkyi kadulle. Rakennus näytti levähtäneeltä jauhopussilta.
Olin onnekas, etten nähnyt tiellä kuolleita ihmisiä. Korttelin toisessa päässä niitä oli jonkun verran. Siellä oli käyty sotaa edellisellä viikolla. Onneksi taistelut olivat siirtyneet lännempään, pois kotikuntani alueelta.
En tiennyt syytä, miksi olimme jääneet asumaan siihen taloon, jonka ikkunalaudalla nökötin. Asuin siinä siskoni ja äitimuorini kanssa. Isä ja veli olivat sotimassa. Odotin joka päivä, että heistä olisi kuulunut jotain, etenkin veljestäni. Velipoikani oli ollut elämäni tärkeimpiä ihmisiä. Hän oli ainut tuttava, kenen kanssa pystyin puhumaan asioista, joista itsekin halusin pulista: kristinuskosta, elämäntarkoituksesta, pahasta olosta ja jopa pojista. Siskostani ei ollut siihen, sillä hän oli vasta kuusi vuotta, minua kahdeksan vuotta nuorempi. Äitini oli sen sijaan liian tiukka ja ehkä hieman pelottavakin, joten en uskaltanut puhua hänelle arkisia asioita syvempiä.
Veljeni oli minua kaksi vuotta varttuneempi. Hän oli maailman hauskin ihminen! Rakastin hänen huolettomuuttaan. Vaikka veljeni oli rento, hän osasi olla myös hyvin vakava. Hänen mukaansa kaiken pahan vastapainona on saman verran hyvää. Luotin hänen sanomaansa ja pyrin aina ajattelemaan niin. Veljeni oli hyvin älykäs sekä matemaattisesti että tunteellisella tasolla. Rakastin häntä todella paljon.
Äiti oli saanut eilisenä päivänä palkkaa ompelutyöstään ja tukea pieneltä paikalliselta avustusjärjestöltä. Avustus ei kuitenkaan ollut suuri, mutta sillä pystyi elämään niukasti muutaman viikon. Saimme korvikkeita, puhdasta vettä, leipää, kankaita ja vähän rahaa. Äiti osti minulle yhden alusvaatteen, josta olin hyvin onnellinen. Tilanteemme oli suhteessa kuitenkin ihan hyvä. Joillakin uupui koti ja työ, eikä heillä ollut mitään, millä olisi elänyt. Valtio piti meistä huolta, koska isäni oli hyvä työmies kenkätehtaalla.
Meidän yhteiselämämme äidin ja siskon kanssa ilman isää ja veljeä tuli päivä päivältä aina yksinkertaisemmaksi. Äiti saattoi aloittaa neulomisen aamukuudelta ja lopettaa työnsä illanvietolla kymmenen aikaan. Välillä hän jätti työnsä ja valmisti meille syömistä, joka koostui puurovellistä, maidosta, leivästä ja voista. Joskus saimme laittaa puuroon sokeria. Sisko leikki omia leikkejään; välillä minun kanssani, välillä yksikseen. Minä en ollut kiinnostunut niin paljoa enää leikkimisestä, olinhan jo niin vanhakin. Kynäilin mieluummin runoja ja kirjeitä, joita lähettelin kauas vanhoille tuttavilleni. Joskus minua pelotti, ettei hyvin onnistunut kirje olisikaan mennyt perille, joten kirjoitin yleensä kirjeestä kopion itselleni. Minulla oli iso nippu kirjoittamiani kirjoituksia, joita en ikinä olisi halunnut heittää pois. Niissä oli paljon muistoja ajoista ennen sotaa, joten niitä oli mukava lueskella ja toivoa, että samankaltaiseen rauhanaikaan pääsisi vielä elämäänsä viettämään. Koulussa en ollut käynyt moneen kuukauteen, koska en päässyt sinne liian pitkän koulumatkan takia. Koulussa käyminen olisi kaiken lisäksi tuonut liikaa rasitetta taloudellemme. Odottelin mieluummin, että sota loppuisi, isä ja veli palaisivat rintamalta ja muuttaisimme lähemmäs koulua.
Yhtenä aamuna heräsin sängyltäni, jonka patja oli toiselta puolelta täysin revennyt. Päätäni särki häiritsevästi ja minulla oli huono olo, koska eilisenä päivänä olin syönyt huonosti. Halusin heti kävellä ulkoilmaan haukkaamaan happea, etten olisi pyörtynyt. Tunsin koko kehossani, ettei tämä päivä ollut yksi parhaimmista. Kipittelin alas koleita portaita, joiden maalipinta oli kulunut keskikohdasta. Työnsin puisen oven auki edestäni, sujautin rumat jalkani liian isoihin kenkiin ja laahustin ulos.
Kadulla käveli joku tuntematon mies. Hänellä oli päällään musta villakangastakki ja harmaa hapsottava tukka. Pelästyin melkein järjiltäni, kun huomasin hänen kävelevän minua kohti. Mies pysähtyi. Tunnistin hänet papiksi lipereistä. Pappi kysyi nimeäni hieman varuillaan ja vilkuili ympärilleen hieman pelokkaan näköisenä. Kerroin nimeni lyhyesti hiljaisella äänensävyllä ja odotin jotain pelottavaa tapahtuvan. Pappi halusi tietää asuinpaikkani. Osoitin nopeasti takanani olevaa repsottavaa ovea. Hän katsoi minuun hetken ja pyysi päästä sisälle. Harpoin ovelle ja annoin tietä vanhukselle. Äiti juoksi alas rappusia hameenhelmat kourissa. Hänen vauhtinsa oli huvittava. Yhtäkkiä tajusin, mistä oli kyse. Ei mennyt kauaa, kun tajusin papin puheista, että veljeni oli kuollut vammoihinsa sodassa. Veljeni oli kannettu rintamalta sotasairaalaan ja hän oli menehtynyt siellä.
Meni hyvin lyhyt hetki, kunnes kaikki sisältäni katosi. En tuntenut mitään. Äitini itki ja piti käsiään kasvojensa edessä. Kirkkoherra luki hengellisiä tekstejä ja lausui pahoittelunsa. Minä en vieläkään itkenyt. Järkytyin käyttäytymisestäni. Pelkäsin tulleeni tunteettomaksi, kyyniseksi. Juoksin mahdollisimman nopeasti ulos, jatkoin juoksemista, jatkoin ja jatkoin, kunnes pysähdyin itkemään. Henkeäni ahdisti ja kylmäsi. Meinasin kaatua, mutta pysyin ihmeellisesti pystyssä. Itkin äänettömästi monta tuntia kylmässä, kunnes vasta tajusin, mitä oli tapahtunut. Tajusin vasta, miksi itkin. Veljeni ammuttiin kuoliaaksi, minua ammuttiin henkisesti. Minulla oli niin paha olo, että olisin voinut niellä teräviä kiviä ja varmistukseksi hypätä kalliolta kylmän merenrannan kivikkoon. Yritin hillitä suruani ja ajattelin, että kaikki oli suunniteltua Jumalan tahdon mukaisesti. Lohdutin itseäni. Kaiken tämän menetyksen vastapainoksi saan vielä paljon kaikkea hyvää elämältä, miten veljeni olisi sen kuvaillut. Veljeni pääsi pois harmaasta ja julmasta maailmasta.
Palasin kotiin monen tunnin mietiskelyiltäni. Äitini kasvot olivat turvoksissa, kun hän neuloi ruskeaa villapaitaa. Sisko piirteli luultavasti aurinkoa pienelle paperille ja näytti ihan yhtä iloiselta kuin aina ennenkin. Äiti kehotti minua syömään pöydällä olevan ruoan. Tottelin häntä oitis ja istuuduin natustamaan kylmettynyttä leipää, jonka päällä oli voita. Huoneessa ei ollut ääntä, ainoastaan äidin neulontapuikot kilahtelivat ilmassa. Söin ruokani, siivosin jälkeni ja pakenin ikkunalaudalle. Katselin ulos ja näin taas harmaata. Tiesin, että jonain päivänä tulisin näkemään rakkaan veljeni ja paljon väriä ikkunan toisella puolella.
|
Jopas. Olenpas kirjoitellut angsteja.
Tänään päivä on jotenkin niin löysä, etten saa itseäni pysymään minkään tekemisen kanssa. Teen kaikkea kymmenen minuuttia, kunnes kyllästyn ja rupean tekemään seuraavaa tekemistä. Yritän nyt keskittyä kirjoittamiseen, vaikka tämäkin kieltämättä on melko tympäisevää. Mielenkiinto puuttuu kaikesta. Sain minä tänään aikaiseksi pari taulua! Ei niistä tosin ole minulle kauheasti mitään iloa. No, sain sentään yhden työtunnin niistä.
Tämä luovuus kirjoittamiselle on niin hetkittäistä, ettei minun nytkään kannattaisi kirjoittaa mitään. Saatan vahingossa seota sanoissani ja tulla väärinymmäretyksi. Olen huomannut, että tunteen ilmaiseminen kirjoittamalla onnistuu vain silloin, kun ko. tunne on läsnä siitä kirjoittaessa. On kauhean vaikea muistella, miltä tuntui joskus muutama päivä sitten, etenkin, jos kirjoittaa yhtäkkisestä pettymyksestä, shokista tai kirkkaasta ilosta. Nyt naputteluni on ällöttävän tylsän kuuloista, kun oloni on sen verran tasapaksu, ettei mikään pistä ulos.
Suklaa on ajoittain inspiraation lähde! Äkillinen verensokeri pistää nopeasti luovuuden liikkeelle ja laskeekin sitten yhtä sutjakkaasti. Nousuvaihe on silti mahtava! : D Syön harvoin makeaa - humala nousee helpommin osa-aika-absolutistilla. Ahhaa.
Muutamana lähipäivänä eloni on tuntunut kiyamumaiselta: ollaan rennosti, ei meikkailla, jammaillaan musiikin tahtiin, puhutaan matalalla äänellä ja noustaan katsomaan ihmissakkia vähän korkeammalta. Ajoittain rentoilu tekee ihan hyvää. Minut tunnetaan enemmän vikisevänä vaaleanpunaisena kukkaketolapsosena, jolla on kisunkorvat nolosti puettuna päälaelle. No, ehkä söpistely on jo niin vallitseva tavaramerkkini, etten viitsisi mennä muuttelemaan egoani hetken tuntemuksien perusteella. Tulen kyllä muuttumaan vielä iltaa kohden tyttömäisemmäksi. Kun soitan Jannelle, ääneni laatu alkaa tulla korkeammaksi ihastuksesta ja lopulta olen jo ehdottelemassa panoa söpössä pitsimekossa.
.
.
.
Nyt alkaa mennä jo vähän yli. Nappasin pari palaa suklaata, ja alan tuntea vihdoin sormieni liikkuvan näppäimistöllä ihan itsekseen. Yleensä, kun juttu lentää, ei sitä enää ehdi tarkistella kirjoitusvirheitä.
Ja nyt se meni ohi. Haluan jutella jonkun ihmisen kanssa.
|
|
Elisa raapusti aikoihin 13.05.2009
|
| |
Arvoja.
 Tänään olisi pitänyt käydä erikoissairaanhoitajan luona juttusilla, mutta olen turhan flunssainen siihen.
Räää. Ärsyttää, kun joudun tekemään turhaa työtä jonkun työharjoittelujutun takia. Maalaan tänne Liekkiin suuren taideteoksen, tarkoituksena peittää tylsä lasikuitutapetin kaistale portaikossa. Maalauksesta tulee varmaan metrin korkea ja kymmenen metriä leveä. Tai jotain. Liian suuri kuitenkin minulle keskityttäväksi. Menee jo hetki piirtää jotain yksityiskohtaista aaneloselle, miten sitten... Toivottavasti saan siitä rahaa. Jos en saa rahaa, hakkaan kaikki. Tänään olisi tarkoituksena esitellä suunnitelmaa portaikkomaalauksesta muille Liekin asukkaille. VOIJUMPE, en hyödy siitä mitään. Se olisi kuin valmistelisi puheen kuuromykkäsokeille, jotka reagoivat siihen yhtä voimakkaasti kuin minä ilmastonmuutokseen. En tarvitse ideoita tai vinkkejä, koska kaikki on jo valmiina ja täydellisenä (=improvisoinnin varassa).
Mietin äsken, minkä ajatteluun pistän eniten aikaani. Jos rehellisesti listaisin erilaisia asioita, joita pidän tärkeänä, lista menisi jotenkin näin (ensimmäinen on tärkein asia elämässäni):
1. Turvallisuus
2. Mukavuus
3. Ulkonäkö
4. Mielekäs tekeminen
5. Ihmissuhteet
6. Varakkuus
7. Menestys
8. Terveys
9. Perhe
10. ...
Olenpa masentava tyyppi. En ole tyytyväinen noiden järjestykseen. Toivottavasti iän myötä asiat saavat kunniakkaamman arvojärjestyksen.
|
|
Elisa raapusti aikoihin 15.04.2009
|
| |
<< Edelliset 1 2 3 4 5 6 Seuraavat >>
|
