|
 NUNNUNUU.
| Tämä on E. Valjakan pieni sivusto, jossa on... ei oikein mitään. Minuun saat yhteyttä sähköpostilla. Käytän myös harvoin MSN Messengeriä: (dippimesta(at)hotmail(dot)com). Vieraskirja on tehokas yhteysväline. Kirjoitelkaa. :3
| |
HUAMIO. Teen tilaustöitä (piirustukset, ulkoasut jne.). Ota yhteyttä sähköpostilla tai messengerillä, niin sovitaan tilauksesta tarkemmin.
| |
Muista myös: Alkuperäiset Black Dogs -sivuni löydät täältä: Black Dogs. Sivut valmistuivat vuoden 2002 alussa.
|
| | 5.6.2010 | EXTRA-galleria on saapunut: 87 uutta kuvaa lisätty!
| | 4.6.2010 | Lisäsin viisi uutta riipustustani galleriaan. Onnea valmistuneille. <3 Minäminäminä täytän 8.6. 19 vuotta... Kohta olen kaksikymppinen.
| | 24.2.2010 | Taas lisää uutta dataa minusta, jee. Laitoin myös uuden kipaleen musiikkiani omaan osiooni. LISÄSIN UUDEN 5-SIVUISEN SARJAKUVAN. Se on vuodelta 1998 ja löytyy "Kuvasarjat"-osiosta. Se on melko paras.
| | 10.1.2010 | Vielä lisää päivittelyä omaan osiooni. Lisäsin samaan syssyyn yhden uuden musiikkikipaleen. Kappaleet löytyvät omalta esittelysivultani.
| | 10.1.2010 | 1 uusi raapustus, uusi kuva minusta ja jotakin muuta tosi jännää informeissöniä minusta. Jeejee.
| | 8.1.2010 | 1 uusi raapustus.
| | 21.12.2009 | 1 uusi raapustus.
| | 25.11.2009 | 1 uusi raapustus.
| | 28.10.2009 | 1 uusi raapustus.
|
| | LINKITYS
|
Jos haluat (?) linkittää sivuni, voit käyttää seuraavia linkitysnappuloita:
Ethän suoralinkitä kuvia, ethän?
| | KÄVIJÄT
|
Latauksia (3.12.2008): 23703
Uniikit (3.12.2008): 8280 | | YHTEISTYÖ
|
|
RAKAS PÄIVÄKIRJA.
Outoja.
Olo on jotenkin haikea, vaikka kukaan/mikään ei ole lähtenyt luotani, arki sujuu tyypillisesti ja kaikki on muutenkin ihan normaalia. Varmaan outo tunne johtuu assosiaatioiden luomasta atmosfääristä. Kun katson ulos ikkunasta, näen täysin saman maiseman kuin aina olen talvisin nähnyt, olin sitten pieni lapsi tai nykyinen minäni. Lumesta tulee monia muistoja mieleeni. Lapsena tapasin leikkiä yksin ulkona. Rakentelin pieniä ja mukavia lumilinnoja, joissa vietin aikaa ja poltin kynttilöitä. Tästä talvesta tulee mieleen myös talviset kasvit, joiden tummanruskeat oksat erottuvat lumesta ja muistutavat minua kesästä. Olen ihan lähiaikoina miettinyt paljon lapsuuttani. Enemmän niitä hyviä muistoja, mutta myös huonojakin. Minua surettaa kauheasti se, että lapsuus vain meni. Se meni jo. Vastahan minä olin lapsi.
Lapsuudessa tapahtuneet asiat, jotka ovat vaikuttaneet nykyiseen minääni, ovat ihmeellistä ajateltavaa. Kaikki ne valinnat ja sattumat, mitä silloin tapahtui. Niin pienet asiat ovat tehneet minut. Muisteleminen tuntuu niin oudolta. Miksi muistan juuri ne paikat ja tapahtumat?
Noin kuusivuotiaana leikin kerran kirjainpalikoilla, ja kuvittelin olevani vielä pienempi, mitä silloin olin. Pidin siitä.
Näen erittäin paljon unia liittyen lapsuuden kotiini. Yhtenä yönä heräsin suruuni ja itkuuni. Näin unta, että olin koko elämäni rakkaimmassa paikassa, takapihamme leikkimökissä. Muistan vieläkin täydellisesti sen, miltä sen pinnat tuntuivat. Seinät, katto, lattiat, ikkunat... Kaikki.
Haaveilin pienenä (ja haaveilen varmaan vieläkin), että sen toisellekin seinälle tehtäisiin ikkuna. Sitä ei ikinä tehty. Mutta siis... Unessa olin leikkimökissä. Se oli tapansa mukaan täynnä kaikkea rojua varastomaisesti. Olin melko tyyni. Avasin leikkimökin oven ja katselin ulos taivaalle. Taivas oli tumma ja ruma. Oli yö, enkä nähnyt ketään. Olin siellä täysin yksin, mutta tunsin olevani turvassa hetken, kunnes tiedostin unessani, että maailma tulee katoamaan ja me kaikki kuolemme. Se tapahtuisi ihan kohta ja minä olin yksin ilman ketään - koko elämäni turvallisimmassa paikassa. Näin takapihalta talomme takaapäin kaikkine noine rakkaine ikkunoineen, terasseineen ja kasveineen. Näin, ettei kotona ollut ketään, ei ristinsielua. Valot olivat pois päältä, mutta kalusteet olivat kaikki vielä täysin paikoillaan. Tunsin oikein kunnolla, että turvallinen ei ollutkaan enää niin turvallinen.
Halusin nähdä äitini, mutta en tiennyt lainkaan, missä hän oli. Hän ei ollut kotona.
Haluaisin todella irti hoivaajastani. En enää haluaisi tuntea tarvetta mennä äidin halaukseen silloin, kun on paha olo. Minä en vain ole vieläkään pystynyt päästämään irti äidistä, leikkimökistä ja kodista.
Tämä paikka, jossa nyt olen, ei ole minun kotini. Rakastan niin paljon sitä paikkaa, vaikka asuin viellä viimeksi noin viisi vuotta sitten. Eihän se paljoa ole aikaa, mutta... En ole nähnyt varmaan kertaakaan unta näistä kahdesta muusta kodista, joissa olen asunut. Olen alitajuntaisesti jäänyt sinne paikkaan. Minä en tiedä, onko minulla jokin asia, joka minun tulisi selvittää siihen kotiin liittyen. Unet ovat aina siellä, samoin turvan tunne.
Miltä näyttäisi nyt se maito, jonka joit, kun olit 5-vuotias? Miltä haisisi nyt se liha tai omena, jonka söit kun olit 7-vuotias? Ajattelen yhtä outoja ja ahdistavia asioita nykypäivänä.
|
|
Elisa raapusti aikoihin 17.11.2009
|
| |
Jotakin. :3
Johonkin tiettyyn käsilihakseeni sattuu. Johonkin ihan pieneen, joka sijaitsee kämmenselässä. Sattuu juuri sen verran, että vähän se häiritsee.
Janne istuskelee tapansa mukaan kannettavan rotiskonsa äärellä, vähän niin kuin minäkin. Tosin loistan supertehokkaan pöytäversioni kanssa, mikä erottaa minut Jannesta. HAHA. Noei. Janne on minua kuitenkin parempi kaikessa.
Ei väsytä tarpeeksi. Syysloma loppuu kohta ja tuntuu voimakkaasti siltä, että lähiaikoina jotakin isoa ja mahdollisimman painavaa romahtaa päälleni. Asioita tulisi hoitaa. Tapani mukaan siirrän kuitenkin kaikkea niin, ettei mitään tule ikinä hoidettua, ellen ahdistu kuoliaaksi noista keskeneräisistä kummittelevista asioista.
Mitä voisin kertoa? Sisäinen elämäni on nykyään niin tylsää, että on vaikea kirjoittaa mitään ylös. Kaikki mielenkiintoiset (?) kysymykset tuntuvat aivan liian arkisilta. Ehkä mokoma tuntemus tarkoittaa sitä, että olen oppinut elämään pulmieni kanssa. Siellä ovat ja pysyvät. Ei noista enää kehtaa puhua - ei siitä mitään yleisesti hyödy. Opittu on tämä. No, joo. Ei sitä tiedä. : D Ihan varmana heti ensi viikolla olen itkemässä äidilleni, kuinka olo on kurja itsekkäiden halujeni takia.
Olen ihan surkea pitämään yllä mitään. Innostun hetkessä ja tylsistyn hetkessä. Joskus sitä aina aloittaa jotakin tosi mukamas hienoa ja myöhemmin viikon päästä ajatukset muinaisesta innostuksesta ovat jo missä lie uudessa jutussa. Ketutusta tuo aiheuttaa enimmikseen. Onhan se ihan jees, että on aina jotain vähän arjesta poikkeavaa, mutta pidemmän päälle tulee tulokseen: ei tuloksia. Päätin nätisti: ei enää sarjakuvien raapustelua, vaikka kuinka tekisi mieli aloittaa uusi kiva tarina luovuuspöllyissä. ...Olen yhtä huono ihmissuhteissa. Sen on varmasti huomannut moni. Elisa ei vain oikeasti osaa. Elisa feilaa. Paitsi hei! Minä olen seurustellun jo yli vuoden, oisgpfjkldsf.
Haluasin laajentaa tätä sivustoa jotenkin, mutta en tiedä yhtään, miten. Siis mitä tänne oikeasti voisi laittaa? Pyrin siististi karsimaan kaiken turhan (oli kyseessä sitten sisustus, web-sivut taijotainsellaista). On turvallisempi olo, kun minimaalisuudesta tulee tunne, että kaikki omaisuus on kasassa.
"Sano jotain. :3"
"Jotain?"
"Nuu, sano nyt jotain. ´:3"
"Nuu. *nousee ylös tuolilta, kävelee Elisan viereen, nostaa paidanhelmaa ja paljastaa vaaleanpunaiset bokserinsa, joissa on pimeässä hohtavia juttuja, alkaa tanssia jalkoja heitellen ja lähtee pois*"
Jannesta saa paljon irti melko yksinkertaisilla asioilla...
|
|
Elisa raapusti aikoihin 17.10.2009
|
| |
<< Edelliset 1 2 3 4 5 6 Seuraavat >>
|
